Pitkästä aikaa blogissani. Minussa on todettu syöpäepäily. Aika lääkärille on vasta kesäkuun lopulla, aiemmin ei saanut. Seuranani yhä kasvavat sisäelinkivut.
Yritän ottaa rauhallisesti, mutten voi sille mitään, että välillä paniikki iskee. Ei minusta totisesti ole syöpähoitojen sankariksi! Ne ovat toiset, jotka sankaroivat sillä sektorilla.
Ja pitipä tämän  tapahtua vielä keskellä kesää, juuri kun suuri osa sairaansijoista on suljettuina ja sijaisista on pulaa. En ole mikään Riki Sorsa, joka kykenee pitämään blogia syöpähoidoistaan.
Olen tämän asian suhteen surkea pelkuri.

Lisäksi minua ihmetyttää, miten keskenään ristiriitaista tietoa eri (luotettavista) tietolähteistä saa. Jopa Syöpäsäätiöltä olen saanut vääräksi osoittautunutta tietoa. Ei paranna luottamustani mahdollisiin tuleviin tutkimuksiin ja hoitoihinkaan.

Minulla on kuun loppuun aikaa sisäistää asia, että kenties olen syöpäpotilas. Tiedän syöpäsairauksista keskimääräistä enemmän, sillä olen ollut sekä työ- että vapaa-aikanani aikoinaan paljon tekemisissa syöpäpotilaiden kanssa.
Kaksi rakkaintani on kuollut metastasoituneeseen syöpään.

Mutta ei tietoni tai kokemukseni auta mitään nyt, kun tilanteesta tulee omakohtainen. On kuin en olisi koskaan mitään syövästä kuullutkaan. Yhtä avuton kuin monet muutkin.

Pääsisipä tästä pelosta pois, sinuiksi mahdollisen sairauden kanssa.

En niinkään pelkää itse sairautta kuin sairauden ja tutkimusten tuomia kipuja. Ja tiedän, että siellä sairaalassa, johon ainakin ensiksi joudun, on tosi tyly linja potilaita kohtaan. Eikä minulla ole ketään tukihenkilöä.

Tuntuu mukavalta saada palautetta. Nyt vasta huomasin, että olen maaliskuussa saanut myönteisen palautteen. Välillä tuntuu, että kirjoitan tätä vain itselleni, ettei kukaan muu näitä juttuja lue. Ehkei löydä luettavaksi, koska kirjoitan niin harvoin...?

Tänäkin sunnuntaina moni herää tietoisena syövästään ja kovissa kivuissa. Kuulin juuri tutkimuksesta, jossa todettiin, etteivät syöpäpotilaat saa tarpeeksi kivunlievitystä. Sen tutkimuksen mukaan moni olisi mielummin kuollut, kuin kärsisi niistä kivuista joita joutuu syöpänsä vuoksi kärsimään.

Ilma on kuin morsian, mutta minulla on myös sydämessä vikaa, joten on näin helteellä pysyteltävä sisällä vain. Tukahduttavaa. Mutta mielummin näin kuin sairaalassa.

Kuten eräs tuttuni totesi, vielähän ei mitään sataprosenttisen varmaa ole todettu, joten minun pitäisi voida olla syöpäasian suhteen huoleton. Ja nauttia kesästä. Mutta minkäs sitä luonteelleen tekee, tällainen vähästä huolehtija kun olen.

Suloista suvea kaikille mahdollisille lukijoille, etenkin syöpäpotilaille! Olen ajatuksin luonanne.