Astuin porraskäytävästä pihamaalle, ja silloin se tapahtui: lonkka kuin notkahti väärään asentoon. Siitä alkaen on eteneminen kävelemällä ollut erittäin hidasta ja kivuliasta. Aluksi lonkka ja reisi olivat öisinkin kosketusherkkiä ja niitä särki, nyttemmin kipu tuntuu vain liikkuessa.

Lääketiede ei ole kyennyt selvittämään, mistä on kyse. Mitään hoitokeinojakaan ei ole esitetty.

Kas, mikä ennen oli itsestäänselvää, ei olekaan sitä enää.

Nyt rasittaa jo pelkkä kävely - tai paremminkin jalan raahaaminen - bussipysäkille. Puhumattakaan sitten niistä pakollisista kävelyistä, jotka kaupungilla on tehtävä päästäkseen paikasta A paikkaan B. Olen kauhukseni havainnut, miten suuri keskustamme on. Miten kaukana toisistaan erilaiset tärkeät kohteet, virastot ja muut.

Suunnittelen nykyisin menoni pelkästään jalkani ehdoilla. Käytännössä se tarkoittaa, että käyn vain todella tärkeissä paikoissa, ja menen niihin lyhintä mahdollista reittiä. Kaupungista on alkanut löytyä myös yllättävän paljon portaita, ja ylipäätään kaikki tarvitsemani paikat ovat liian kaukana toisistaan.

Mitenkähän kulku pyörätuolipotilaalta sujuu?

Vaikka kulkuni onkin nyttemmin invalidin kulkua, en silti laske itseäni vielä pysyvästi vammautuneeksi. Koska tämä alkoi yhdellä väärin otetulla askeleella, tämä voi myös loppua yhteen oikein otettuun askeleeseen. Sellaiseen mahdollisuuteen haluan vielä ainakin toistaiseksi uskoa. Ihmeparantumiseen.

Tämän vammaistumisen myötä elämänarvot ovat muuttuneet. Katson maailmaa aivan eri vinkkelistä kuin ennen jalan pettämistä. Tajuan entistä selvemmin, ettei mikään tässä elämässä ole itsestään selvää. Ei etenkään terveys.

Mikä on todella tärkeää? Suhde Jumalaan on kaiken perusta, tukipilari, jota vasten kuin nojaan sairaalla jalallani. Kristus ottaa ne askeleet, jotka jalallani vielä pystyn ottamaan. Kristus vie minua paikasta toiseen. Sellainen huolenpito tuntuu hyvältä ja turvalliselta.

Kun hätäännyn jalkani vuoksi, johtuu se aina siitä, että silloin olen unohtanut Kristuksen ja Hänen mahdollisuutensa.

Minun piti menettää jalkani terveys, jotta löytäisin jotakin tärkeämpää.

Ilmeisesti en ole sitä kaikkea tärkeää vielä löytänyt.