Eräs päivä elämästäni on auttamattomasti ohi. Menetysten päivä. Uuden löytämisen ilta?

Työasiat eivät edenneet lainkaan. Kirjeystävä jätti ja tavallinen ystävä jätti. He katsoivat muun paremmaksi kuin minut ja minun seurani.

Kuukaudessa on se vaihe, jolloin kaikki asiat tuntuvat tavallista synkemmiltä; pienestäkin epäonnistumisesta vaipuu epätoivoon. Näin on minulle nyt käynyt.

Ahaa, en siis kelpaa! Jos en hänelle kelpaa, kelpaanko kenellekään? Tämmöisenään.

Epäusko omasta kelpuudesta valtaa alaa. Naapuritalon ikkunasta näen ystävällisen valon kuin kutsun: olet tervetullut elämään.Tule! En jaksa uskoa sen kutsuun.

Yritän olla ajattelematta niitä mahdollisuuksia, jotka päästin lipumaan ohitseni kuluneena päivänä.

Mitä enemmän yritän (olla ajattelematta), sitä varmemmin jokainen virheliike nousee muisti syövereistä.

Rauhoitu. Ajattele: olet  tavanomaista herkempi ja nyt sinulla on  vaikea pre-menstrulaatioaika

meneillään. Kuukautisia edeltävät sielun ja ruumiin kipupäivät, kipuviikot. Minulle aina kohtuuttoman vaikeat.

Tuttuni kertovat avantouinnin olevan tehokasta hoitoa tällaiseen.

Ei ole avantoa: meri ei ole vielä jäässä, vaikka itse tunnenkin olevani.

Vain toinen nainen, jolla on ollut tai on vastaavia kuukautisia edeltäviä oireita, voi tämän helvetillisen olotilan ymmärtää. Kylmän hien olotilan. Vapinan ja palelemisen, hikoilun. Tunteen siitä, ettei voisi olla hetkeäkään paikallaan... Ja samalla halun käpertyä oikein pieneksi peiton alle.

Samalla karttaa ja kaipaa toisen ihmisen läheisyyttä, hellyyttä.

Edes virtuaalihellyyttä ei ollut jakelussa tänään. Tämähän menee pelkäksi ruikutukseksi. Taitaa kuulua taudinkuvaan, luulen.

Kas, tästäpä näette, että vahvinkin nainen voi tiettyinä kuukauden aikoina olla heikko ja aivan maassa...

Naapurista näkyy vieläkin valo. Ystävällinen sellainen.

Otan siitä valosta vaikka väkisin kaipaamani henkisen lämmön itselleni. Hei, eihän se valo minnekään pakene; ei minun tarvitse ottaa sitä väkisin.

Naapurin lempeä valo on illan lahja väsyneelle. Kanssakulkija yöhön.

Siinä valossa annan itselleni anteeksi päivän laiminlyönnit, tulevankin päivän erehdykset.

Minun ei tarvitse olla yhtään enempää kuin olen. Olen täydellinen luomus tällaisenaan.

Naapurin valo sen minulle viestitti. Kiitos.

Kuuntelen harppumusiikkia ja katson valoa kunnes naapuri sammuttaa sen. Minun ei tarvitse sammuttaa itseäni, ei huuhdellä viinillä pois tuskaani. Riittää kun katson valoon; riitti kun katsoin valoon.

Valo on sielunmaisemassani, joten minun ei ole  edes pakko odottaa konkreettisen valon sammumista. Sielussani olevaa valoa ei enää saa sammutettua. Se on elämän liekki, lahja jostakin minua suuremmasta;

joltakin suuremmalta.

Olen täynnä väsynyttä armoa.