Minulla on meditaatiokuvana postikortti, jossa on Helene Schjerfbeckin öljytyö (40 x 30 cm) Äiti ja lapsi.

Kortissa ei kerrota maalausvuotta, ja netin kautta  löysin vain kaksi muuta samannimistä työtä, joista kumpikaan ei ole tämä. Tämä kuuluu johonkin yksityiskokoelmaan.

Kuva on ehkä siksikin minulle mieluisa, että kuvan äiti muistuttaa hämmästyttävästi ystävääni. Kaitakasvoinen, vakava mutta ystävällisen oloinen tumma nainen; hiuskiehkurat otsalla ja tukka muutoin takaa ilmeisesti nutturalla. Iso, kapea nenä ja isot, suipon kauniit korvat.

Lapsi katsoo äidin olan yli ja äidin käsivarsi, tai oikeastaan sormi, sormet, tukeavat valkopukuisen vauvan niskaa. Äiti on puettu beigeen.

Äidin käsivarsi on iso, tai sanotaan paremminkin niin, että kämmenen ja sormien luut ovat pitkät ja hoikat.Äiti itsekin on ruokohuilumallia, pitkä ja hoikka. Katse on melkein kokonaan siirtynyt alas, lapseen. Äidin nenä on melkein lapsen terhakassa otsassa kiinni. Lapsi on kiedottu kankaaseen, joka on samanvärinen kuin äidin leninki.

Koko kuvan taustakin on beige,  levollisuuden väri.

Maalaus henkii rauhaa, tervettä huolenpitoa ja lapsen terhakkaa elinvoimaa, jota äiti ei yritä tukahduttaa vaan ymmärtää...Vaúva on turvassa äitinsä sylissä, vaikka vauvan katse näyttääkin vähän pelästyneeltä. Mitähän hän näkee äitinsä olan yli katsoessaan?

Äiti on hieman väsyneen oloinen, mikä saattaa johtua vauvan takia valvotusta yöstä. Silti hänessä ei ole kiukun ja hermostumisen häivääkään, silkkaa levollisuutta vain.

Ihan nuori äiti ei olle kyseessä, on ainakin kolmekymmentä jo täyttänyt. Kuitenkin vaikuttaa siltä, kuin tässä olisi hänen ensimmäinen lapsensa kyseessä.

Ote lapsesta on silti vankka ja vakaa. Äiti tietää pitävänsä korvaamatonta aarretta sylissään, mutta tietää myös miten se tehdään. Lapsi on turvassa.

Olen ottanut tämän Äiti ja lapsi kuvan esille silloin, kun olen  erityisesti kaivannut rauhaa ja levollisuutta meditaatiooni, olemiseeni. Se on aina kuvasta myös välittynyt.

Mikäli joku lukijani onnistuisi hankkimaan tiedon, mikä kuva on kyseessä - valitettavasti en voi liittää mukaan  kuvanäytettä - niin tiedoksi: Kyseessä ei ole vuoden1886 Äiti ja lapsi (72,5  ja 92 cm), eikä myöskään vuoden 1917 Äiti ja lapsi (48,5 ja 48,5 cm). Molemmat edellä mainitut ovat öljyväritöitä, kuten meditaatiokuvanikin.

Postikorttikuvani olen ostanut jostakin aivan tavallisesta kirjakaupasta. Ateneumin valikoimiin teos ei kuulu, mutta Ateneumin myymiin postikortteihin kyllä voisi kuulua...

Jokaisella soisi olevan oman rauhankuvansa, mielenrauhan lähteen ja palauttajan. Kuvan, joka johtaa ajatukset (sielun) kotiin ja turvaan. Tässä karussa maailmassa. (En tarkoita maailmasta pakenemista, vaan syvemmällä tasolla maailmankaikkeuteen pääsemistä...Avaraa ja turvallista tilaa mennä (sisään) ja tulla (pois). Jokaisen käynnin jälkeen palaa muuttuneena ihmisenä.