Kirjoitan tämänkin sillä varauksella, että rakas ystäväni nettimaailmasta tuhoaa tämän varastamalla itselleen.

 Mietin tarkemmin tätä kirjoitusasiaa, ja tulin siihen tulokseen, etten kaipaa yleisöä. Itselleni kirjoitan. Se riittää. Minulla ei todellakaan ole halua edistää omaa tunnettavuuttani, kuten Tuija Aalto Ylesta meille kaikille bloggareille suosittelee. Minulle riittää tämä huomaamaton osa, toivottavasti nöyrä sellainen. Terveellä tavalla nöyrä.

Tänään talo on ollut hiljainen. Ei edes mitään lauantaisiivouksia.

Kaupungilla ovat kuulemma avanneet joulukadun jo nyt. Eiköhän ole hivenen liian aikaista...

Eipä silti, myös radio Yle 1 (meidän mummojen jumalanpalvelus ja aamuhartauskanava!) on jo omat

joululaulunsa soittanut. Santa Lucian ja sen kaikkein pyhimmän,  vasta jouluaattoon kuuluvan: Jussi Björlingin esittämän O helga natt.Lähetin kiukkuisia terveisiä kuuntelijapalveluun, mutta vahinko oli jo tehty, sitä ei saa tekemättömäksi.

Mieleni pohjalla on viime päivinä ollut kaikkien konekaappausten (tietokone) yms. keskellä Helena Anhavan sanat: - Vasta kun on pohjia myöten pettynyt  ihmiseen, voi alkaa pitää ihmisestä. - (Ulkomuistisitaattini päättyy.)

Tuohon ajatukseen sisältyy jotakin hyvin suurta. Lopultakaan sillä ei ole väliä, miten joku lähimmäinen on sinua loukannut. Eikä merkitys ole edes siinä, miten kärsimääsi vääryyteen suhtaudut, vaan merkitys löytyy asioiden suhteutuessa toisiinsa. Joskus vasta vuosikymmenien kuluttua (loksahtavat oikeat palat paikoilleen ja näet tilanteet sellaisina kuin ne olivat, ulkopuolisen silmin, vailla vihaa ja suuttumusta).

Olen elämän koulussa - kuten me kaikki. Kuulostaa naiivilta.  On verta, hikeä ja kyyneleitä. Toki myös naurua ja iloa.

Pian soivat ehtookellot ja pyhä alkaa. Minulla on ollut ilo aikusessa elämässäni saada asua pitkiä aikoja kirkon lähellä. Ehtookellot ovat kuuluneet ja julistaneet sanomaansa. Rauha on laskeutunut koko pyhitetyn maiseman ylle.

Yhtä lailla radion ehtookellot julistavat rauhan, ellei kuulijalla satu kirkkoa kotinsa lähellä olemaan.

Tämä ehtookelloin julistettu rauha ei minulla liity varsinaisesti kristinuskon pyhään ja rauhaan. Se on paremminkin  universaalinen ilmoitus hyvän olemassaolosta. Kirkon kellojen ääni.

Taas tänään menen parvekkeelle ja kuulostelen, kuuluvatko kirkonkellot tänne asti. Niin teen joka lauantai, olinpa missä tahansa. Aina ei voi asua kirkon naapurissa.

Siunattua pyhää.