Nyt talvi on alkanut; paikoin on Etelä-Suomessa jopa 40 senttiä uutta lunta...Meilläkin myrsky raivoaa niin, että pelkään lipputangon kaatuvan. Tiet ovat täyttyneet kaatuneista puista ja etenkin eteläisessä Suomessa on ainakin 10.000 taloutta vailla sähköä. En ole tällä koiranilmalla kauppaan asti uskaltautunut.

Pattereissa ei vieläkään ole lämpöä, vaikka olen tehnyt lukemattomia ilmoituksia huoltoyhtiölle - huonomaineisuudestaan tunnetulle. Palelen niin, että minulla on koko ajan oltava ulkovaatteet sisällä päällä.

Vaan entäpä he, joiden olohuone on katu, ja jotka eivät vielä tässä vaiheessa iltaa tiedä, missä tulevan yönsä viettävät? Raiskatun hyvinvointiyhteiskuntamme pahnanpohjimmaiset.

Tälläkin säällä he täyttävät kaupunkien kadut ja vähät lämpimät tilat. Entä kun yö tulee? Joku kävelee pitkin katuja koko yön, joku tyytyy asuntolan petiin, joku ensisuojaan. Jollekin aukeaa vieraan ihmisen vieraanvaraisuus tarjotun yösijan muodossa; välittäminen ei tästä maailmasta ole  vielä ihan kuollut.

Asunnottomien tarkkaa lukumäärää ei tiedä kukaan, eikä välitäkään tietää. Asunnottomien oman arvion mukaan pelkästään pääkaupunkiseudulla on 10.000 asunnotonta ihmistä tai taloutta (yhden hengen talouksia lie suurin osa). Silti myös lapsiperheitä mahtuu joukkoon mukaan.

Miten asunnottomaksi joudutaan? Joudutaan niin, että päästään asuntohuijauksen uhriksi, tai vuokranantaja myy asunnon alta. Toki on myös heitä, joille voi väittää asunnottomuuden olevan oman syyn

(liian meluisa elämäntapa, vuokrarästit tms.), mutta se ei todellakaan ole koko totuus. Lisäksi vuokrarästeihin ja alkoholismiinkin voi olla syynsä, jotka eivät ole asukista itsestään johtuvia. Asunnottomuus on vain harvoin tietoisesti valittu olotila. Siihen joudutaan.

Ystäväni oli avioerotilanteessa ns. syytön osapuoli, joka lähti tilanteesta, väkivaltaisesta liitostaan.  Asunnottomuuteen. Ei hänkään lähtiessään tajunnut, minne oli matkalla, koska uskoi, että tämän valtion kuuluu pitää huolta jäsenistään myös asunnon osin, sikäli kuin kansalainen ei itse siihen kykene.

 Kerron tämän tarinan, koska tunnen sen niin hyvin. Aluksi kahden kunnan viranomaiset riitelivät keskenään, kuuluuko ystäväni siihen kuntaan, missä viimeinen koti oli sijainnut, vai siihen kuntaan, mihin oli asunnottomana muuttanut. Tätä riitelyä kesti parisen kuukautta, ja tuon ajan ystäväni asui osin minun luonani, osin sukulaistensa luona. osin retkeilymajassa. Lopulta rahat eivät riittäneet enää retkeilymajan maksuihin, minun luonani ei vuokranantajani takia voinut vakituisesti oleskella ja sukulaiset saivat tarpeekseen.

Siinä vaiheessa kunta Y. oli päättänyt, että ystäväni kuuluu heidän asiakkaakseen. Hänelle annettiin lapulla asuntolan osoite. Siinä kaikki sosiaalipuolen tuki. Asuntola osoittautui kaiken mahdollisen rikollisen toiminnan tyyssijaksi. Mitä tahansa - etenkin huumeita - sai ostaa mihin vuorokauden aikaan tahansa. Muu asujaimisto piti öisin sellaista meteliä, ettei ystäväni saanut nukutuksi. Peti oli salissa, jossa oli 15 muuta naista. Ei minkäänlaista yksityisyyttä.

Kun ystäväni yritti koko ajan epätoivoisesti hakea asuntoa, vuokranantajaehdokkaat paiskasivat puhelimen hänen korvaansa, kun kuulivat missä hän asusti. Sittemmin hän opetteli olemaan kertomatta asuinpaikkaansa. Mutta vuokranantajahaastattelut olivat vaikeita, koska ystävälläni olisi pitänyt olla antaa jokin vakituinen osoite, missä asustaa. Sellaista ei ollut.

Ystäväni oli täysraitis ja on yhä. Ei edes polta. Silti häneen lyötiin tietyt leimat vain sen takia, että hän täytti asunnottoman kriteerit. Häntä ei enää kohdeltu hänenä, täysaikaisena ihmisenä, vaan toistaitoisena asunnottomana. Ei ollut merkitystä sillä, että hänen kertomansa avioerotarinan olisi kuka tahansa voinut tarkistaa, jopa entiseltä aviomieheltä.

Ystäväni sinnitteli ja pääsikin aina välillä asumaan vähäksi aikaa ihmisarvoisiin paikkoihin. Kuten meille.

Mutta eläminen jatkuvassa epävarmuudessa - se oli ystäväni mielestä asunnottomuudessa kaikkein raskainta. Usein kun ei  aamulla edes tiennyt, missä illalla nukahtaisi. Hän vanheni silmissä nopeasti kaksikymmentä vuotta.

Minä - joka en ollut mitään erityistä - olin hänelle kiinnekohta, kiintopiste elämässä. Hän tiesi, että oikein pahan paikan tullen hän voi tulla luokseni yöksi, kunhan olen kotona.

Ystäväni oli asunnottomana seitsemän vuotta (sic!). Nyt hän on ollut asunnollisena muutaman vuoden, muttei kertomansa mukaan ole vieläkään toipunut asunnomuuden ajan kokemuksista. Niin rankkoja ne olivat. Usko sosiaalihuoltoon meni täysin. Luottamus ventovieraisiin lähimmäisiin löytyi. Monta kertaa täysin vieras ihminen otti ystäväni yön yli luokseen; muutoin katu olisi ollut ystäväni osa.

Asunnon löytyminen niin monen asunnottoman vuoden jälkeen oli Ihme, mutta nähtävästi sellaisiakin tässä maailmassa tapahtuu. Tarvittiin vain yksi ennakkoluuloton vuokranantaja, joka uskalsi luottaa asunnottomaan.

Ystäväni haluaisi auttaa entisiä tuttujaan asunnottomuusajoilta, muttei uskalla. Syy on siinä, että jos hän menee asunnottomien toimintaan mukaan, tulee järjestäytynyt rikollisuus samalla vääjäämättä kuvioihin.

. Näin ainakin ystäväni väittää. Hänen kertomansa mukaan asunnottomat on valjastettu palvelemaan järjestäytynyttä huume- ja muuta rikollisuutta. Yksityiskohtia ystäväni ei halunnut kertoa.

Hän kertoi auttavansa tavallaan eli siten, että tuo jokaisessa mahdollisessa ja mahdottomassa tilanteessa julki asunnottomien asiaa. Muistuttaa ihmisiä faktatiedoista.

Joka vuosi on kansainvälinen köyhyyden ja syrjäytymisen vastainen päivä, ja sitä seuraa kansallinen Asunnottomien Yö (17.lokakuuta). Tunnustan: En vielä kertaakaan ole saanut itseäni viedyksi tuon tärkeän yön tapahtumiin. En ole edistänyt asunnottomien asiaa. Toivottavasti tällä kirjoituksella edistän.

Haluan jakaa sellaista tietoa, mikä useimmilta keskivertokansalaisilta puuttuu. Haluan olla mukana suvaitsevaisuuden, ymmärtämyksen ja tasa-arvoisuuden edistämisessä. Tässä näin, omalta vähäiseltä osaltani.

Lähes kuka tahansa voi joutua asunnottomaksi. Se on hyvä jokaisen muistaa.